Ilolla liikkuen. Hauskaa yhdessä.

SuperPark on viihdyttäjä. SuperPark on paikka, jossa jokaisella vieraalla on hauskaa ja turvallista. Terveysvaikutukset tulevat liikunnan ja hymyn sivutuotteena. Lunastaaksemme lupauksemme, syvennämme jatkuvasti ymmärrystämme viihteellisestä liikunnasta.

kidsgym1

Viihteellisen liikunnan asiantuntija

Kun puhumme viihteellisestä liikunnasta, puhumme liikkumisesta, joka perustuu puhtaasti sisäiseen motivaatioon. Liikunnan ilo ja leikkimielisyys ovat viihteellisen liikunnan tärkeimmät elementit. Viihteellistä liikuntaa harrastetaan lähes poikkeuksetta yhdessä kavereiden ja perheen kanssa.

Olemme tutkineet viihteellisen liikunnan harrastamista ja tehneet mittauksia sen  fysiologisista vaikutuksista. Ymmärryksemme kasvaa – olemme oikealla tiellä. Yksi viihteellisen liikunnan tärkeimmistä arvoista on se, että se puhuttelee voimakkaasti myös normaalisti ei niin aktiivisia lapsia, nuoria ja perheitä. Työllämme on siis merkitystä.

Palvelumme

Lapset

Lapset rakastavat liikkumista. SuperParkin ympäristö tarjoaa pienimmille liikkujille jännittävän, mutta turvallisen alustan motoristen perustaitojen oppimiseen. Vanhempansa välittömässä läheisyydessä. 

Nuoret

SuperPark on nuoren unelmapaikka! Temppujen opettelut, kavereiden kanssa hengailu ja uusien ystävyyssuhteiden luominen tapahtuu kuin itsestään! Liikuntaa syntyy ja energiaa kuluu sivutuotteena. Täällä on tilaa vain liikkeelle, ilolle ja ystävyydelle. 

Aikuiset

SuperPark vain lasten ja nuorten paikka? Aikuinen löytää puistosta takuuvarmasti innostavaa tekemistä sekä entuudestaan tuttujen ja tuntemattomien lajien joukosta. Löytyykö sinussa rohkeutta heittäytyä?  

Perheet

Perheiden yhteisten hetkien ja perheenjäsenten liikunnallisten kohtaamisten luominen on yksi SuperParkin suurista missioista. Sen eteen olemme tehneet paljon töitä – sen eteen tulemme jatkossakin näkemään paljon vaivaa. Tervetuloa viihtymään yhdessä!

Kouluryhmät

SuperPark tarjoaa oivan oppimiasympäristön paitsi liikunnan, myös teoria-aineiden opiskeluun. Opetuksen lomassa suoritettu viihteellinen liikunta aktivoi aivot aivan uudella tavalla. Retket tarjoavat virikkeellistä ja terveellistä vaihtelua opiskeluun.

Urheiluseurat

Oheisharjoittelua, ryhmäytymisvierailuja ja päättäjäisiä. Urheiluseurat ovat löytäneet SuperParkille lukusia eri käyttötarkoituksia. Ja ilolla me niitä heille tarjoamme!

Yritykset

Onko parempaa tapaa sytyttää pienempi tiimi tai suurempikin työyhteisö kuin voittaa ennakkoluulot ja heittäytyä viihteellisen liikunnan vietäväksi. Tämänkin me osaamme ja sen ylpeydellä toteamme.

Muut ryhmät

Aikuisryhmät, senioriryhmät, erityisryhmät – kaikki ryhmät otetaan avosylin vastaan. On upeaa, kuinka erilaiset ryhmät ovat antaneet meidän näyttää mihin kaikkeen pystymme!

kidsfs-5

ADVENTURE AREA

Lasten tehtävä on liikkua, leikkiä ja hullutella. SuperParkissa se tapahtuu kuin huomaamattaan myös aikuisilta. Seikkailualueella voit kiipeillä korkeuksiin, hyppiä tasolta toiselle, liukua sulavasti, laskea mäkeä tai rullailla polkuautoradalla. Taidot kehittyvät ilonpidon sivutuotteena.

008-Superpark-Espoo-8-2017-LOW-RES

GAME ARENA

Game Arena vie peli-iloittelun seuraavalle tasolle. Harjoittele lyöntejä ja heittoja, testaa lämärin kovuus sekä potkujen tarkkuus, haasta kaverisi tai uusi ystäväsi leikkimieliseen kisaan! Tutut pelit avautuvat täällä aivan uudella tavalla ja kaiken lisäksi tulet lähes varmuudelle löytämään lajeja, joita et aikaisemmin ole kokeillut.

tramp-6

FREESTYLE HALL

Freestyle Hallin scootti- ja skeittiparkki, trampoliinit, vaahtomuoviallas, parkour-esteet sekä permanto luovat laadukkaan ja turvallisen ympäristön eri freestyle-lajien ja -temppujen harjoittelemiseen. Freestyle Hallissa voit nostaa suorituksesi seuraavalle tasolle tai kokeilla turvallisesti täysin uusia lajeja.

robsons

Ravintola ja Catering

Robson’s tarjoaa päivittäin herkullista ja terveellistä ruokaa, joka maistuu ihan kaikille. Tuoreista ja laadukkaista raaka-aineista loihditut annokset ja lounasbuffet auttavat jaksamaan työssä sekä SuperParkin aktiviteettien parissa. Myös mehevät hampurilaiset ja herkulliset hodarit odottavat! Catering hoitaa räätälöidyt tarjoilut pienemmille tai isommille ryhmille.